Волость Яаски

Jaaski oli kaksijakoinen pitaja Vuoksen ylajuoksun varrella. Pinta-ala oli 400 km2, josta peltoa 8000 ha, niittya 300 ha ja kasvitarhoja 40-50 ha. Se oli vakiluvultaan Suomen neljanneksi suurin maalaiskunta, asukkaita vuonna 1939 20800. Pitajassa oli 60 kylaa ja 18 kansakoulua.
Teollisuuden ja kaupan keskuksena oli Enso. Ymparilla oli laaja maatalousvaltainen pitaja. Pitajan vaakunassa kuvataan seka teollisuutta, etta maataloutta. Jaasken maa- ja karjatalous olivat edistyksellisia.
Pitajassa oli runsaasti harrastustoimintaa. Nuorisoseurat toimivat vireasti jo 1900-luvun alussa. Monet Jaasken urheiluseurat ja urheilijat yltivat mainetekoihin. Tunnetuimpia oli pikaluistelun maailmanmestari Lasse Parkkinen.
Vuoksen yli johtanut silta oli aikanaan Suomen pisin maantiesilta. Sen lahella sijaitsi Jaasken vuonna 1844 valmistunut kirkko. V:n 1913 peruskorjauksen jalkeen paikkoja oli 2000 sanankuulijalle.
Enso-Gutzeit Oy:n monipuoliset teollisuuslaitokset tekivat Enson tunnetuksi jo 1920-luvulla. Yritysmaailmassa Enso on tuttu nimi viela 1990-luvullakin. Yhtion paakonttori oli ennen sotia Ensossa. Enso-Gutzeitin lisaksi Jaaskessa oli huomattava maara muutakin teollisuutta, jota rakennettiin koko ajan lisaa 1930-luvulla: Rouhialan voimalaitos, Suomen ensimmainen tekokuitutehdas Kuitu Oy, Oy Vuoksenniska Ab:n Imatran rautatehdas (nykyinen Imatra Steel Oy), Outokumpu Oy:n kuparitehdas ja rikkidioksiditehdas (nykyisin Harjavallassa), Enson perunapolttimo ja paljon muuta. Runsaan teollisuuden myota Jaaski erosi viimeisina vuosina huomattavasti Karjalan muista maalaiskunnista. Siella oli teollisuustyopaikkoja myos naisille.
Enso oli valtio valtiossa ja havitteli kauppalaksi muuttumista. Tehdasyhdyskunnalla oli esimerkiksi oma sairaala. Rajanvedossa v.1940 jai 15 % Jaasken pinta-alasta Suomen puolelle. Kunnalla ei kuitenkaan ollut sotien jalkeen elinmahdollisuuksia. Jaasken kunnan rahoilla paaosin perustettiin Imatran kauppala. Jaasken kylia oli Imatran ohella myos nykyisten Joutsenon ja Ruokolahden kuntien alueilla. 1990-luvun tunnetuin jaaskelainen on eduskunnan puhemies Riitta Uosukainen.

—————————————————————————

Волость Яаски была разделена на две части и располагалась по обеим берегам реки Вуокы.

Общая площадь волости составляла около 400 км2, из которых поля — 8000 га, луга — 300 га и сады — 40-50 га.
По количеству жителей это была четвертая по величине община в Финляндии, в 1939 году здесь проживало около 20800 жителей. В волости было 60 деревень и 18 средних школ.

Промышленным и торговым центром волости был город Енсо (теперь Светогорск). Вокруг была расположена обширная сельскохозяйственная территория. На гербе волости были как сельскохозяйственные, так и промышленные атрибуты. Наиболее прогрессивными в сельском хозяйстве волости Яяски были земледелие и животноводство.

У жителей волости было много возможностей для различных занятий по интересам. Молодежные объединения деятельно работали уже начиная с 1900 года. Слава спортивных обществ и спортсменов Яаски росла. Наиболее известный — чемпион мира конькобежец Лассе Парккинен.

Многопрофильные производства «Енсо-Гутсейт ОУ» сделали город Енсо знаменитым уже в 20х годах. Кроме производств «Енсо-Гутсейт ОУ» в Яаски было много других предприятий: электростанция в Ройхиале, первый в Финляндии завод искуственного волокна «Куйту ОУ», металлургический завод ( в настоящее время «Иматран Стил ОУ»), медеплавильный завод «Оутокумпи ОУ» и cерный завод ( в настоящее время в Харьявалле), и многие другие.

Развитое промышленное производсто в Яаски стало отличительной чертой волости по сравнению со всей остальной сельскохозяйственной Карелией

Добавить комментарий

Ваш адрес email не будет опубликован. Обязательные поля помечены *

Этот сайт использует Akismet для борьбы со спамом. Узнайте, как обрабатываются ваши данные комментариев.